Teemu Vesterinen

Projekti on ohi muttei loppunut

 

Projektissa tein uuden stand up -setin kymmenen keikan aikana. Aloitin täysin tyhjästä ja kahdessa viikossa tuloksena oli yli puoli tuntia materiaalia, joka kestänee päivänvalon muuallakin kuin Base Barin pienessä luolahuoneessa vihkiytyneiden katsojien silmissä.

 

Projekti siis onnistui

Miksi muka?

Etupäässä siksi, että minä nautin useimmista keikoista. Ja jos minä nautin, tiedän sen välittyvän yleisöllekin hyvänä keikkana.

Sain myös lisää itseluottamusta, koska uskalsin ja osasin tehdä sen. Heittäydyin ja huomasin, että taidot riittävät. Heittäytyminen auttoi myös syventämään omaa tyyliä ja menemään kohti sitä jotain mitä kaikki esiintyjät kai menevät: täydellistä keikkaa, jota ei kuitenkaan koskaan tule.

Lisäksi koin, että moni ihminen haluaa kuunnella, kun puhun, vaikka niin sanottua varmaa huumorikamaa ei olekaan ehkä tarjolla.

 

Taktiikka

Käytin paljon energiaa siihen, että olen iskukykyinen. Eli yritin levätä, liikkua, syödä hyvin ja juoda vähemmän, jotta mies olisi rento ja pää toimisi. Valitettavasti tämä vie aikaa pois juttujen hiomisesta. Seuraavalla kerralla otan ehkä avukseni jonkun muovaamaan materiaalia Projektin kuluessa.

Hiomisen vähyys ei kuitenkaan ollut epäonnistuminen vaan valinta. Syksyn 2013 jälkeen vietin noin vuoden käyttäen samaa menetelmää uusien juttujen kehittämisessä.

Eli valitsin lavalla kirjoittamisen. En luonnostellut koneelle tai yrittänyt tiivistää tekstiä tekstinä. Menin lavalla idean kanssa ja luotin siihen, että se tulee ulos sellaisena kuin pitääkin. Siloin oli kiivaan Paukutusjengi-syksyn takia hyvä itseluottamus. Yleensä otin täysin uuden jutun heti ensimmäiseksi settiin, jolloin se oli pakko saada toimimaan ja usein toimikin, koska alussa on ylimääräistä energiaa käytössä jännityksen takia.

 

Epäonnistuminen

Ounastelin ennen Projektia, että kyllä kymmeneen keikkaan ainakin pari sellaista mahtuu, jotka menevät huonosti. Ja niinhän se meni, että omien mittarien mukaan, sen perusteella millainen häpeän tai epärytmisyydestä johtuva nihkeyden maku jäi suuhun, kaksi keikkaa meni kehnosti.

Toinen keikka oli kökköä. Sitä voinee selittää sillä, että ensi-illan jälkeen on heti vaikea tehdä toinen esitys, kuten teatterissa sanotaan tai sitten sillä, että jatko-osa on helpompi mokata kuten hittielokuvista tiedämme. Tai sitten ei tarvitse selittää, välillä menee huonosti, vaikka olisi kaikkensa yrittänyt.

Eikä tässä nyt mistään katastrofista puhuta, vaan minun omasta kokemuksesta. Katsoja, joka kävi katsomassa vain yhden esityksen, saattoi nauttia ja nauttikin kovasti keikasta, jonka koin itse huonoksi. Haluan kuitenkin eritellä näitä kokemuksia, jottei synny kuvaa, että oli ihanan mahtavaa nauttia kaikesta koko ajan ja palvella yleisöä naurun lahjalla ja muuta paskaa.

Toiseksi viimeinen keikka oli heikoin. Siinä vaiheessa olin hukassa ja väsynyt enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä. Tyypillinen epäusko kävi käpälään.

Itseluottamus mureni lavalla hieman kun tajusin, että setti oli kestänyt todella vähän aikaa. Pyysin yleisöä kysymään jotain, jotta pääsisin uudelleen vauhtiin. Pääsinkin, mutta se huonouden tunne oli vahva ja moni sanoikin jälkikäteen, että niin, se perjantain veto ei vissiin ihan toiminut.

Projektin kannalta se oli kuitenkin arvokasta, koska siinä nähtiin epäuskon astuvan taloon. Ja ehkä huonon keikan piti tulla juuri tuohon kohtaan, jotta viimeinen saattoi mennä kuten meni.

 

Viimeinen keikka

Tein 12:n päivän aikana 12 keikkaa. Projektin viimeisenä päivänä tein ensin Casinolla yhden keikan ja siellä sai koneen lämpiämään hyvin. Huomasin myös mitä tehokas keikkaputki oli tehnyt; olin itsevarma enkä hermoillut turhaan, oli hyvä esiintyä.

Saapuessani Base Bariin luolasta kuului suurta ilon mölyä. Joonatan Pitkänen oli lämmittelyvuorossa ja teki hyvää työtä täpötäydessä huoneessa. Rentouduin, otin vodkashotin pöytään odottamaan täydellistä ajoitusta ja kävin odottamaan vuoroa.

Voin vain sanoa, että keikka meni hyvin kaikilla tavoilla. En muistaakseni ehtinyt istumaan, koska oli vauhti päällä. Yleisö oli selvästi jo valmiiksi puolellani ja homma saatiin toimimaan yhdessä. Näitä hetkiä varten tätä tehdään, ja se näihin hetkiin kuuluu se, että yleisö on puolellani. Improvisoin edelleen lisää mutta etupäässä esitin Projektissa syntyneet jutut hyvin. Uskoin niihin.

Edellisellä keikalla minua oli kehotettu esittämään eräs juttu kasvisravintoloissa käyvistä ihmisistä. Olin sen esittänyt Projektin ensimmäisellä keikalla, mutta hylännyt sittemmin.  Viimeisellä keikalla se heitettiin sekaan myös ja toimi. Se oli kiitollista yhteispeliä yleisön kanssa.

Hämmentävän kiitollista oli se, että yleisössä oli parivaljakko, joka näki jo kuudennen Projektin keikan. Siellä oli myös muita, jotka olivat nähneet useita. Ympyrä sulkeutui. Siitä tulee Projektin erityislaatuisuus. Projektiin ei myöskään liittynyt mitään negatiivista.

 

Todistelu

Halusin tai en, minun pääni pitää kirjaa siitä, millaisia keikkoja tutut tai läheiset ovat minulta nähneet. Jostain syystä se on tärkeää, että he näkisivät hyvän keikan. Kai se liittyy peräpohjimmiltaan todistelun haluun ja siihen, että jos he tykkäävät keikastani, he tykkäävät minusta ihmisenä myös.

Olen myös ollut stand upissa niin pitkään mukana, että olen kohdannut ne alkuvaiheen kovimmat ennakkoluulot ja odotan ihmisten odottavan aina pahinta ja olevan skeptisiä, vaikka tilanne onkin muuttunut paljon.

Siihen, että silloin tällöin keikka menee huonosti, on jo tottunut eikä se jää vaivaamaan. Ei ainakaan, jos tietää valmistautuneensa hyvin ja tehneen parhaansa. Mutta sitten tulee näitä ikäviä osumia, kun tuttava tulee katsomaan ensimmäistä kertaa keikkaani Projektissa. Ja vieläpä kahdesti. Ja ne molemmat keikat ovat ne, joihin en ollut tyytyväinen.

Ja usein kun en ole tyytyväinen, koen häpeää. Ja siitä seuraa ajattelumalli, että koska minä häpeän ja olen tyytymätön, katsoja kokee samoin. Eli että tuttava häpeää keikkojani ja ajattelee, etten ole kovin hyvä koomikko. Ehkä hän juuri siksi vihaa minua ihmisenä, haukkuen halveksuu alimpaan multaan minut. Hymiö.

Näissä pyörityksissä ei ole mitään järkeä, mutta peloissa ja huolissa harvoin on. Kerron tämän vain siksi, että lukija tai katsoja ymmärtää, millä tavalla ja mistä syistä herkkä koomikko voi mennä henkisesti kaksinkerroin silloin tällöin.

Projekti onnistui, olen ylpeä ja kiitollinen. Kiitos kaikille!

 

Tässä viimeisen keikan jälkeen tehnyt haastattelu yleisön edessä. Haastattelijana Ali Jahangiri. Nettisivuiltani ja Facebook-sivuilta löydät kaikki Projektin tiimoilta tehdyt videoidut haastattelut.

.be

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija